Parkanon Parooni Gustaf Wrede af Elimä 1853 – 1939

Pitkä valkoinen parta, hurstipuku leveine vöineen, puukko tuohitupessa ja pitkä, luonnonväärä kävelykeppi olivat Parkanon Paroonin ulkoisen olemuksen tunnusmerkit. Monet muistavat hänet myös suojeluskuntapuku yllään. Parooni on piirtynyt monien mieleen varsin originellina, ilkikurisena ja kujeilevana, joskin arvostettuna paikkakuntalaisena. Suurin osa meistä on kuitenkin luonut käsityksensä Paroonista niiden lukuisten tarinoiden pohjalta, joista hänestä on jälkipolville jäänyt kirjoitettuna sekä suusta suuhun kerrottuna.

Rabbelugnin kartanonherra Carl Gustaf Fabian Wredelle ja hänen vaimolleen Eleonoralle syntyi 13.4.1853 kuudes lapsi, joka sai nimekseen Gustaf, tuleva Parkanon Parooni. Kaikkiaan perheeseen syntyi 11 lasta, joista kaksi kuoli jo hyvin pieninä. Kaikki sisarusparven lapset menestyivät elämässään ja tulivat varsin tunnetuiksi henkilöiksi. Liekö tunnetuin nuorin sisaruksista, vankien ystävä tunnettu Matilda Wrede.

Elämä vuonna 1805 Anjalan emäkartanosta itsenäistyneessä Rabbelugnin sivukartanossa oli vaatimatonta, rahaa ei ollut runsaasti käytettävissä ja suvun perinteisiin kuului myös kaikenlainen pröistäilyä vieroksuva uskonnollisuus.

Koulutiensä tuleva Parooni aloitti kotipitäjässä suvun perustamassa opinahjossa, mutta jo varhain Gustaf siirtyi jatkamaan opintojaan Helsinkiin, missä hän kävi ruotsinkielistä Helsingin lyseota sekä ruotsinkielistä normaalikoulua. Syksyllä 1868 Gustaf siirtyi jatkamaan opintojaan Vaasaan, mihin isänsä oli 1862 nimitetty Vaasan läänin kuvernöörin virkaan. Gustaf Wrede pääsi ylioppilaaksi Vasa gymnasiumista vuonna 1873. Metsänhoitajan opinnot Gustaf aloitti Evon opistossa vuonna 1876. Valmistuttuaan hänet otettiin Metsähallituksen metsäkonduktööriksi 14.6.1978. Metsäkonduktöörit joutuivat liikkumaan virkauransa alussa eri puolilla maata tehtävänään tutkia ja mitata kruunun metsiä ja hoitaa viransijaisuuksia.

Työuransa metsänhoitajana Gustaf Wrede aloitti Karjalassa Salmin pitäjässä Korpiselän ja Soanlahden kruununpuistoissa aluksi väliaikaisena metsänhoitajana. Korpiselältä lähdettyään Wrede työskenteli pari vuotta Pyhäjärven-Sakkolan kruununpuiston metsänhoitajana. Toukokuussa 1883 hän sai nimityksen vakituiseen virkaan Hyrynsalmen hoitoalueen metsänhoitajaksi, missä virassa hän toimi aina maaliskuuhun 1893 saakka, jolloin tuli siirto Parkanon hoitoalueeseen.

Oltuaan vuoden Hyrynsalmella vakituisessa virassa ja kuusi vuotta kihloissa, 31 vuotias Gustaf meni naimisiin. Kihlattunsa Wendla Eleonora Munsterhjelmin kanssa häitä vietettiin Tuuloksessa 14.8.1884. Kuten ajan tapaan kuului avioliitto oli vahvasti sukujen keskenään järjestämä. Samoihin aikoihin Gustafilla oli kuitenkin toinen rakkaussuhde tukholmalaisen merikapteenin tyttären Klara Maria Dahlströmin kanssa. Dahlström oli tuolloin työsuhteessa Wreden perheessä. Klara Marialle syntyi 1879 Turussa kaksoset -tyttö ja poika. Poika Hugo Valdemar kuoli muutaman kuukauden ikäisenä. Tyttö Sigrid Maria annettiin kasvatiksi. Lasten äidin Klara Marian myöhempi kohtalo on jäänyt epäselväksi. Adoptio riisti Paroonilta oikeuden tavata tytärtään, sillä täydellinen vaitiolo ja tapaamiskielto oli adoption ehtona. Myöhemmin Sigrid sai kuitenkin tietää, että hänen isänsä oli todellisuudessa Gustaf Wrede.

Parkanoon tullessaan paroonilla oli kaksi tytärtä kahdeksanvuotias Mathilda Sofia Eleonoora eli Nooni ja neljävuotias Johanna Margareta Magdalena, jota kutsuttiin Ettaksi. Perheen toinen lapsista Wendla Ingrid Helena kuoli jo vuoden ikäisenä. Rabbe Karl Gustaf, jota kutsuttiin Göstaksi, syntyi 2.11.1901 Parkanossa. Molemmat tyttäret olivat syntyneet Hyrynsalmella. Viimeisinä vuosikymmeninaan Eleonoora asusti Rabbelugnin kartanossa, jossa kuoli vuonna 1961. Noonin elämä päättyi Parkanon vanhainkodissa maaliskuussa1958. Gösta muutti Amerikkaan vuonna 1922 ja päätyi lopulta Hollywoodiin elokuva-alalle. Hänen uransa tosin jäi lyhyeksi, sillä hän kuoli tapaturmaisesti tammikuussa 1926. Hänet on haudattu Kaliforniaan, tyttäristä Nooni on haudattu Anjalaan ja Etta Parkanoon. Kukaan kolmesta Paroonin lapsesta ei ollut naimisissa ja siltä osin Wrede-suvun sukuhaara sammui. Paroonin sukuhaara ei kuitenkaan todellisuudessa sammunut, koska Paroonin aviottoman tyttären ansiosta sukuhaara on jatkunut. Koska paroonin avioliitto ei ollut kovinkaan sopusointuinen, on toki mahdollista, että hänellä oli muitakin rakkaussuhteita kuin pelkästään Sigridin äidin kanssa.

Louhilinna, paroonittarelle rakennettu huvila.

Parkanoon tultuaan Parooni Wrede osti Korkomäen tilan vanhoine rakennuksineen Kirkkojärven rannalta. PIan perheelle valmistui kuitenkin talo Koskenkohina Vuorijoen rantaan. Paroonittarelle rannettiin hieman myöhemmin upea huvila Louhilinna joen rannalle Koskenkohinan läheisyyteen. Louhilinna kuitenkin paloi viiden vuoden kuluttua paroonittaren kuolemasta vuonna 1932. Tässä vaiheessa parooni kunnostutti Korkomäen vanhat rakennukset perheensä käyttöön. Korkomäessä huoneita oli käytössä yhteensä 11.

Parooni Gustaf Wrede aloitti Metsähallituksen Parkanon hoitoalueen aluemetsänhoitajana keväällä 1893. Hän oli tällöin 40 vuotias, mies parhaassa iässä, riittävästi oppia ja kokemusta metsien hoidosta. Parkanolaiset ylättyivät, kun totutusta poiketen metsäherra ei pukeutunutkaan herrojen tapaan, vaan kansanomaisesti ja jätti hiuksensa ja partansa ajamatta. Lisäksi herralla oli aina mielessä kujeet, jopa ilkikurisuus ja kiusoittelun halu.

Aluemetsänhoitaja oli valtion virkamies, joka joutui tekemään toiminnastaan kuukausi- ja vuosiraportit. Ne kertovat, että Parkanon hoitoalueen asioita hoidettiin normaaliin tapaan. Tosin parooni ei paperitöissään aina ollut kovin pikkutarkka ja siitä syystä hän sain silloin tällöin muistutuksia ylimetsänhoitajalta. Vuosiraporttien mukaan parooni liikkui hyvin paljon hoitoalueessaan. Metsänhoitajana hän ei ollut kaavamainen, vaan pikemminkin luova, omaperäinen, joskus jopa ailahtelevakin persoona. Nimeltä tuntematon Metsähallituksen metsänhoitaja oli paroonin jo kuoltua joskus todennut, että oli se semmoinen mies, ettei Metsähallituksen nykymenon aikana saisi kahta kuukautta kauempaa virkaansa pitää.

Vuoden 1915 alussa Metsähallitus jakoi Parkanon hoitoalueen kolmeksi hoitoalueeksi: Nerkoo, Parkano ja Aure. Länsipuolelle jäi Karvian ja itäpuolelle Kurun hoitoalue. Gustaf Wrede sai tuolloin valita oman alueensa ja hän otti Aureen hoitoalueen hoiviinsa. Hän hoiti tätä aluetta vuosina 1915 – 1917. Eläkkeelle hän jäi keväällä 1918 täytettyään 65 vuotta.

Parkanon parooni oli paitsi originelli persoona niin myös hyvin isänmaallinen henkilö, joka osallistui aktiivisesti suojeluskunnan toimintaan. Parkanoon suojeluskunta perustettiin maaliskuussa 1918. Eläkkeelle jäätyään parooni saattoi entistä aktiivisemmin osallistua suojeluskunnan aktiviteetteihin.

Suojeluskuntaharrastuksessaankin Parkanon parooni oli oma persoonallisuutensa. Hän ei ollut johtaja, mutta oli kuitenkin aina kaikessa mukana omaksuen eräänlaisen tarkkailijan ja hauskuuttajan roolin. Leirit olivat sopiva jatke ylistämälleen yksinkertaiselle elämäntavalle. Hänen mielestään semmoinen ihminen rapistuu, joka ”koreeta kantaa, makiaa syö, pehmeellä makaa ja likeille tarpeensa tekee”. Harrastuksestaan hänet palkittiinkin monilla kunniamerkeillä.

Parkanon parooni vaikutti myös Suomen hirvikannan pelastamiseen. Vuonna 1918 Suomen hirvikanta oli rauhoituksesta huolimatta supistunut muutamaan kymmeneen yksilöön, jotka elivät Parkanon alueella valtion metsissä. Aluemetsänhoitajana toiminut Parkanon parooni sai opetusministeriöltä 5 000 markan apurahan joka mahdollisti, että hirviä saatiin pyydettyä ja sijoitettua vartioituun hirviaitaukseen, jossa ne olivat turvassa salametsästäjiltä. Parin vuoden kuluttua aitauksessa ollut hirvikanta oli kasvanut muutamaan kymmeneen yksilöön ja eläimet vapautettiin. Vuonna 1923 säädetty hirvien metsästyskielto sai sitten hirvikannan lopullisesti lähtemään kasvuun.

Paroonin henki Parkanon ITE-taidetta.

Parkanolaiset ovat edelleen ylpeitä tunnetusta paroonistaan ja hänen saavutuksistaan. Ainutlaatuinen persoona poistui keskuudestamme Pohjan sairaalassa 23.10.1939. Ennen kuolemaansa parooni lähetti ystävälleen pankinjohtaja Martti Tuiskulle testamentinomaisen kirjeen. Kirjeessään hän totesi, että ”Haluni ja toivoni on: Että minun hautajaiset toimitettaisiin hiljaisella, jos kirkkolaki myöntää, yön aikana koristelemattomaan maalaamattomaan arkkuun ainoastaan likimäisten ystävieni saattamana eikä katkaistujen tapettujen kukkasten alle, rakkaan vaimoni viereen. Ei koristetun kiven alle. Entinen metsänhoitaja Gusttaf Wrede.” Paroonin juhlalisia hautajasia vietettiin runsaan saattojoukon seuraamana 5.11.1939. Paroonin toive hautajaisten osalta ei toteutunut sellaisena kuin hän niitä toivoi. Paroonin ja paroonittaren sekä heidän tyttärensä Ettan haudalla Parkanon vanhalla hautausmaalla pitäjän tunnetuimmasta persoonasta ja hänen perheestään muistuttaa tänäkin päivänä Metsänhoitajaliiton pystyttämä graniittinen paasi.

Parkanon Parooni monen tarinan ja sananparren mies

Parkanon Paroonin oli jo eläessään legenda, mutta ovatko hänestä kerrotut tarinat kaikki tosia? Aina ei suinkaan ole helppoa oäätellä, mikä on totta ja mikä tarua. Tosin voihan keksitty juttukin olla hyvä tarina, jopa parempi kuin todellisuuspohjainen. Parooniin on tiettävästi liitetty myös monia kaskuja, jotka oikeasti eivät liity hänen henkilöönsä.

Toikan kestikievarissa

Parooni poikkesi kerran kyytimiehineen Kurussa Toikan majataloon. Kyytimiehille katettiin paremmalle puolelle, mutta kyydittävä käskettiin piikapirttiin syömään. Sitten tuli isäntä kotiin ja ihmetteli, miksi parooni piikapirtin puolella aterioi. Parooni ei ollut milläänkään, naureskeli vaan ja sanoi, että tuleehan niitä ihmisille erehdyksiä. Kerrotaan, että kievarin emäntä ei ryhtynytkään anteeksi pyytelemään, vaan käski paroonin pukeutua siihen malliin, että herraksi tunnetaan.

Ei kuulo auta, täytyy nähdä

Parkanon käräjillä muuan nainen haki lapseneläkettä. Paroonia oli pyydetty todistajaksi. Tuomari tiedusteli, oliko parooni asiasta varma ja oliko nähnyt tapauksen. Parooni ilmoitti, ettei tosin ollut nähnyt, mutta kylläkin kuullut touhuamisen yöaikaan. Siihen tuomari sanoi, ettei kuulo tässä tapauksessa auta vaan täytyy nähdä. Parooni poistui ovelle päin, mutta pieraisi mennessään. Silloin tuomari huusi: ”Parooni, tulkaas takaisin, mitä te teitte?” Parooni vastasi kysymällä: ”Näittekö jotain?” ”en, mutta kuulin.” Parooni siihen: ”Ei kuulo auta, täytyy nähdä.” ”No parooni on parooni”, tuomari sanoi, ja asia oli siltä osin loppuunkäsitelty.

Peilin hinta

Parooni meni Tampereella hienoon huonekaluliikkeeseen ja tarkasteli arvokkaan näköistä seinäpeiliä kysyen hintaakin. Myyjä suhtautui yliolkaisesti yksinkertaisen näköiseen konttiäijään eikä välittänyt ruveta tavaroita esittelemään tai hintoja kertomaan. Hymähteli vain itsekseen. Siitä paroonin kiivas luonto nousi, hän heläytti peilin sauvallaan rikki ja kysyi: ”Joko on tiedossa, mitä maksaa?”

Puut lyhyeen kantoon

Parkanolainen isäntä teki poikineen tukkien hankintaurakan: määrätty valtion metsän leimikko oli hakattava ja ajettava uittoreitin varteen. Sopimusta tehtäessä aluemetsänhoitaja muistutti, että kaikki puut oli kaadettava lyhyeen kantoon.

Isäntä meni hakemaan tiliä saatuaan työn valmiiksi, mutta parooni sanoi, että ensin olisi käytävä lyhentämässä liian pitkiksi jääneet kannot. Ja kas, tarkastuksella käyneen metsänhoitajan suksenlatua seuraamalla löytyikin paikka, missä mänty kasvoi ylös kallion halkeamasta, mutta oli kaadettu kallion pinnan tasalta niin että rakoon jäi parimetrinen kanto.

Kun kanto oli käyty kivien välistä nirhaamassa poikki, saatiin tilikin, Parooni oli nähtävästi kesällä leimikkoa tehdessään pannut puun merkille ja mahdollisesti jo tällöin suunnitellut kepposensa.

Tanskan matkalla

Paroonin käyttämä hurstinen vaateparsi herätti maailmalla suurta kiinnostusta. Astellessaan Kööpenhaminan pääkatua komeassa kesäasussaan kaikkine asiaankuuluvine somisteineen hän oli saanut peräänsä yhä kasvavan joukon polkupyöräilijöiyä. Lopulta niitä oli ollut sadoittain. Silloin vastaan oli kävellyt jalkakäytävää pitkin vanha mies, oli pysäyttänyt paroonin, tarkastellut tätä pitkään ja lopulta kysynyt: ”Oletteko te – Jeesus?”

Missä ikinä parooni Wrede näyttäytyikin, siellä syntyi aina yllättäviä tilanteita, seikkailuja ja hyviä kaskuja.

Molemmissa testeissä lähteenä on ollut:
Mäkynen -Schouwvlieger, A. 1998. Parkanon Parooni Gustaf Wrede af Elimä. Parkano-Seura. Karisto Oy, Hämeenlinna. 230 s.