Vuonna 1858 ei tullut kaupunkia, mutta tulipa pikkuruinen ja nätti kauppala sentään

Ensimmäinen kirjallinen maininta Ikaalisista, joka muinoin myös nimellä ’Lahtinen’ tunnettiin, on vuodelta 1438. Tuolloin seudulla lienee ollut oma kappeli, vaikka se muuten Hämeenkyrön hoteissa olikin. Ennen 1300-lukua taas olivat nämä molemmat kuuluneet suureen Sastamalan pitäjään, vaan sittemmin kammenneet itsensä siitä irti. 1500-luvulle tultaessa silloisessa suur-Ikaalisissa taloja oli parisensataa.

Vuonna 1641, Suomen kenraalikuvernööri Pietari Brahen aloitteesta, Kyrön kappeliseurakuntana ollut Ikaalinen itsenäistyi ja samoihin aikoihin Ikaalisten nykyisen keskustan tienoille nousi uusi kirkko näyttäen suuntaa keskuspaikan hahmottumiselle.

Ennen 1600-luvun lopun nälkävuosia, oli alueella asukkaita noin 2 200, mutta väki hupeni nälän ja tautien myötä ja vuosisadan vaihteessa luku oli enää 1 400. Ensimmäiset viralliset asukasluvut saatiin vuonna 1749, jolloin väkeä oli 2860 henkeä, mutta huomautettakoon, että mukana luvussa olivat myös asujamet erämaaseuduilla, joita Ikaalisissa riitti enemmän kuin omiin tarpeisiin. 1800-luvun puolivälissä väkeä oli huimat 17 710 henkeä, mutta sitten erämaakappaleet erosivat omiksi seurakunnikseen ja vuonna 1870 ’viivan alle’ jäi enää 5 972 asukasta.

Keisari Aleksanteri II:n aikana alettiin Suomen suuriruhtinaskunnassa touhuta monenlaisia uudistuksia ja tämän myötä alkoi ikaalislaistenkin silmissä kiilua mahdollisuus, että kylästään, joka pikkuhiljaa muotoutui Kyrösjärveen pistävän niemen alueelle, voisi tulla ihan oikea kaupunki. Kun kenraalikuvernööri Fredrik Wilhelm Rembert Berg tarkastusmatkallaan elokuun 13. päivänä vuonna 1856 karautti Hämeenkankaantietä Vehuvarpeen kestikievariin, työnnettiin hänelle kouraan ikaalislaisten kiiruulla kyhäämä kauppala-anomus. Väitetään suuren herran niin lumoutuneen Ikaalisten kauneudesta, että kaupunkia kaihosi paikalle hänkin.

Keisarin kruunajaispäivänä syyskuun 7. annettiin sitten määräys, että Suomen senaatin oli ehdotettava viittä uutta kaupunkia jo olemassa olevien 32 lisäksi. Ja niinpä Senaatin listalla olivat sellaiset mahtavuudet kuin Varkaus, Iisalmi, Kemi, Salo ja hännänhuippuna lilliputti Ikaalinen. Vuoden 1858 tammikuussa Senaatti esitti kauppalan perustamista ja lopullinen suuri hetki koitti huhtikuun 21. päivänä vuonna 1858, kun Keisarillisen Majesteetin Armollinen Julistus kertoi Ikaalisten Kauppalan perustetuksi. Mutta kerkesivätpä ikaalislaiset kuitenkin kauppaloineen Suomen ensimmäiseksi, vaikka kaupunkioikeuksia ei heille sillä kertaa herunutkaan.

Kun kauppala-asia oli selvä kuin pläkki, lunasti valtio Turkin tilan maita ja perunapellosta oli tuleva puisto, joka vieläkin Turkinpuistona tunnetaan. Ensimmäisen asemakaavan hetimmiten perustamisvuonna 1858 laati Turun- ja Porin lääninarkkitehti Georg Theodor Chiewitz (5.10.1815) ja kauppalasta syntyikin lähemmäs ’ihannekaupunki’ tuon ajan mittakaavalla. Lyhykäisesti sanottuna siinä oli itäpuolen puistoalue, Kyrösjärven rannan tori ja 33 erikokoista tonttia. Niiden välillä kulkivat tulipalolta suojaavat, lehtipuiden reunustamat ’palokongit’. Kaupunkimaisuutta korostettiin Kauppalan rajalle pystytetyllä portilla ja raja-aidalla, joka erotti Kauppalan ja kirkonkylän alueen, kuin myös suuressa määrin yhteiskuntaluokat toisistaan.

Kauppala oli hallinnoltaan hieman kummallinen, ns. epäitsenäinen kauppala. Oli sillä omat hallintoelimensä ja kunnallis- ja valtiollisetkin vaalit siellä pidettiin itsenäisesti, mutta se kuului kuitenkin verotuksellisesti maalaiskuntaan ja kunnallistalous, sekä myös seurakunta olivat enemmän tai vähemmän sulassa sovussa yhteiset.

Alkuaika oli taloudellista rämpimistä ja hissutellen kasvamista. Nälkävuodet kerjäläisineen eivät edesauttaneet kukoistukseen pääsemistä. Vasta olojen helpotuttua alkoi kauppalankin elämä vilkastua, kauppiaita ilmestyä asumuksiin ja kylpyläkaupungin maine kunnolla kasvaa.

1900-luvun alkupuolella astui kauppalan näyttämölle Tampereen kaupunginarkkitehti, ikaalilaissyntyinen Bertel Strömmer (s.11.7.1890), joka laati asemakaavan laajennuksen ensin Keturin kappalaispappilan maille vuonna 1921 ja toisen laajennuksen Alasen tilan maille vuonna 1942. Näin alkoi olla Ikaalisten Kauppala lopullisesti kutakuinkin kuosissaan.

Vuonna 1972 Kauppala ja sen ympärillä ollut Ikaalisten kunta yhdistyivät Ikaalisten kauppalaksi ja valtioneuvoston nuijanlyönnillä Suomen kauppaloista tuli lopulta kaupunkeja vuonna 1977.

Vaikka nykypäivänä Ikaalisissa saadaankin kävellä jo ’suurkaupungin’ kaduilla, niin tänään juodaan rusinapullakahveet Suomen kauppaloista ’vanhimman, pienimmän ja kauneimman’ kunniaksi. Tunnustettakoon, että on se näin Hämeenkyrön suunnaltakin katsottuna vallan soma.

Ilmakuva 1930-luvun alussa, sekä näkymä Ikaalisten keskustasta 1920- ja 1930-lukujen vaihteesta. /Perinnealbumi. Pirkanmaa 1. Vastaava toim. Ismo Koponen.

Teksti:
Jaana Härmä

Lähteet:

Museovirasto.

Kotiseutuni Pirkanmaa. Suomen Maakuntajulkaisu Oy. (Myös kuvat: Näkymä Poppelikadulta 1900-luvun alussa. Valokuvannut K. Lindberg. Sekä ilmakuva 1970-luvulta.)

Kaunis Kauppala. Suunnittelu ja teksti Mari Karhunen. (Myös kuva kadulta poseeraavine ihmisineen ja hevosella, sekä postikorttikuva Vanhasta pappilasta vuodelta 1889.)

ikaalinen.fi

kylpyläkaupunki.fi

Vanha kauppala oli aikansa erikoisuus. OivaSeutu. 3.2.2017.

Wikipedia.